top of page
  • Writer's pictureTimo Toivanen

Mitä tarkoittaa ulkoinen laskentatoimi?

Päivitetty: 4. syysk. 2020


Jaottelu sisäiseen ja ulkoiseen laskentatoimeen pohjaa siihen, kenelle taloudellista informaatiota tuotetaan ensisijaisesti. 


Ulkoisessa laskentatoimessa tuotetaan informaatiota yrityksen ulkoisille sidosryhmille. Suomalaisen lainsäädännön mukaan suuri osa suomalaisista yrityksistä ovat tilinpäätöksen julkaisuvelvollisia. Näitä ovat mm. kaikki osakeyhtiöt ja osuuskunnat. Tarkempia ohjeistuksia tilinpäätöksen julkaisuvelvollisuudesta löytyy mm. näistä linkeistä: 

Tilinpäätös kuuluu näin ollen selkeästi yrityksen ulkoiseen laskentatoimeen. Tilinpäätös pohjaa vahvasti yrityksen kirjanpitoon eli tilikauden aikana toteutettavaan juoksevaan kirjanpitoon. Näin ollen kirjanpitokin kuuluu tässä jaottelussa ulkoiseen laskentatoimeen, vaikka kirjanpitoaineisto ei olekaan julkista informaatiota. Lisäksi ulkoiseen laskentatoimeen kuuluvat erilaiset verottajalle tehtävät laskelmat ja raportit, kuten mm. OmaVeroilmoitukset ja verovuodelta tehtävä veroilmoitus. 


Ulkoisen laskentatoimen informaatiota voivat hyödyntää yrityksen ulkoiset sidosryhmät, joita ovat mm. yrityksen 

  • asiakkaat 

  • yhteistyökumppanit (mm. alihankkijat ja tavarantoimittajat) ja 

  • kilpailijat. 

Ulkoisen laskentatoimen informaatiota hyödynnetään myös yrityksen omassa toiminnassa eli siitä saadaan tärkeätä informaatiota myös sisäisen laskentatoimen tueksi. 

Ulkoinen laskentatoimi, kuten kirjanpito ja tilinpäätös, ovat helposti ulkoistettavia toimintoja, esim. tilitoimistolle. Usein varsinkin pienemmille yritykselle tämä on järkevää, jolloin yrittäjä voi keskittyä omaan ydinosaamiseensa yrityksensä toiminnassa.


 

Talouden kieli videon muodossa

Opi ymmärtämään ja puhumaan talousjohtajaa



Jos haluat saada kirjoitukset suoraan sähköpostiisi, liity blogimme tilaajaksi tästä.



Suosituimmat aiheemme

bottom of page